Päivittäinen arkisto: 19.6.2013

Manttu

manttu

Arkkitehti Oiva Kallion suunnittelema valkeaksi rapattu suojeluskuntatalo valmistui vuosien 1923–1926 aikana. Manttaalisäätiön talo on palvellut useissa eri tarkoituksessa. Alun perin suojeluskuntataloksi tarkoitetussa rakennuksessa pidettiin muun muassa kunnanvaltuuston kokouksia vuoteen 1937 saakka. Rakennus on toiminut myös käräjäpaikkana, koulun ja säästöpankin huoneistoina, kunnansalina sekä taiteilijan ateljeena. Kun suojeluskuntajärjestö lakkautettiin vuonna 1944, rakennus siirtyi manttaalikunnan omistukseen. Manttaalisäätiöstä juontuukin rakennuksen kutsumanimi ”Manttu”. Talo on ollut minun tietoisuudessani jo pitkään, mutta vasta tänään poikkesin tutulta reitiltä 5-tieltä vähän syrjemmälle Kangaslammille, ja kannatti. Kuntaliitoksien myötä, Kangaslampi  kuuluu nykyään Varkauteen. Manttu on ollut myynnissä vuosia, mutta on ilmeisimmin siirtymässä kyläyhdistyksen hoiviin. Seuraan mielenkiinnolla tulevia tapahtumia.