Esi-isien jäljillä

image

Vuosikymmenten suunnitelma toteutui vihdoinkin ja tein ”pyhiinvaellusmatkan” juurille. Isoisäni Sulo A. Kallio syntyi ja asui lapsuutensa Pörtomin- eli Pirttikylän pappilassa. Hänen isänsä Petter A. Kallio oli Pirttikylän kirkkoherra 1885-1915. Pirttikylän kirkon on suunnitellut arkkitehti Johan Elfström 1781-1783 ja se entisöity viimeksi muutama vuosi sitten. Kirkon uuden alttaritaulun vuodelta 1913 on maalannut Isoisäni sisko Toini Kallio. Taulun aihe, Paimenien rukous Betlehemissä, on kopio Albert Edefeltin Vaasan kirkon alttaritaulusta. Ystävällinen henkilökunta haki avaimet ja avasi kirkon minulle yksityistä vierailua varten. Sakastin seinällä oli kuvia aikaisemmista kirkkoherroista, mukaan lukien Petter A. Kallio. Pirttikylän vanha pappila on nykyään seurakuntatalona ja näkymä pihapiiristä kirkolle ei ole muuttunut pariin vuosisataan. Aikani tepasteltuani pappilassa ja kuvitellen isoisäni tekemässä kepposia polvihousuissa kirkkokansan kauhuksi , sain reittiohjeet Petter A:n haudalle. Vierailu haudalla ei olut mikään kalman katkuinen, vaan kesän lämpimin päivä teki tuosta liikuttavasta hetkestä erityisen kauniin. Hautakiven suom. ”Arpa lankesi minulle ihanasta maasta, ja kaunis on minun perintöosani” ps 16.6

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä:
search previous next tag category expand menu location phone mail time cart zoom edit close