Vuosi 2015 oli taiteiden – ja muotoilun vuosi (taas). Alkuun kuitenkin innostuin Viron e-kansalaisuuden mahdollisuudesta, ja hoidin paperit kuntoon tietämättä mitä sillä statuksella edes tekisin.Tammikuun 31. päivä avattiin Kangasalle Kimmo Pyykkö taidemuseo. Museoon oli valittu tuottamani Yrjö Kukkapuron Veistos Tattoo tuoli, jossa laminoituna printtinä Kimmo Pyykön Väsynyt veistos. Lisäksi museon kokoelmiin päätyi uuden hankkeeni, Art Guitar Collectionin, ensimmäinen teos, Kimmo Pyykön ja Juha Lottosen toteuttama kitara. Seuraavaksi olikin helmikuussa EMMAn Pop Art Design näyttely, johon minäkin olin lainannut esineistöä. Upea näyttely joka pohjautui Vitran kokoelmaan ja jota oli ryyditetty kotimaisella Pop-taiteella. Eero Aarnion osuus oli isosti läsnä. Huhtikuun 16. päivä julkistettiin Kimmo Pyykön Hopeinen kuu muistomerkki Olavi Viralle Sysmässä. Mielenkiintoinen projekti minulle, joka sai alkunsa pari vuotta aiemmin kun näin Pyykön ateljeessa pienoismallin teoksesta. Kuullessani mittakaavan, kysyin missäpä ajattelit tehdä tuon. Minulla oli siihen ajatus, ja lähdimme tutustumaan Punkaharjulle Joros Oyn osaamiseen. Onnekseni he pääsivät sopimukseen ja muistomerkki toteutettiin osaksi Joroksella. Oli hauska ja hieman liikkuttavakin nähdä valmis työ sille varatussa Olavi Virran nimikkopuistossa. Iso muutos arkeen tapahtui kesällä kun muutimme Piritan kanssa kahdestaan uuteen kotiin Tapiolaan. Kesäloman lopulla tein matkan ensi-isieni maisemiin Pörtomiin, Pirttikylään Pohjanmaalle, joka on ollut vuosikymmeniä haaveissa. Tutustuin mm isoisäni synnyinkotiin Pirttikylän pappilaan sekä löysin vielä isoisäni Petter Anders Kallion kuvan Pirttikylän kirkon sakastin seinältä. Syksyllä saimme taidekokoelmiin Kimmo Pyykön teräs veistoksen ja nimesimme kokoelman KaMA: ksi, Kallio Modern Art Museum ;).
Vuoden 2016 ohjelmassa on mm. Eero Aarnio Showroomin tunnettavuuden nostaminen, nimikko sivut avataan tammikuussa, Design Eero Aarnio -verkkokaupan uusi layout sekä malliston päivittäminen. Tulossa myös Suuri Eero Aarnio näyttely Designmuseossa huhtikuusta alkaen sekä siihen liittyvä kirja. Musiikkia ja jotain lauluhommia aion harjoittaa tulevana vuotena, koska se on jäänyt aivan liian paljon taka-alalle ja tulen tekemään siihen liittyviä päivityksiä sivuilleni. Joten Hyvää Uutta Vuotta ystäväiseni, ” keep on dreamin’ eli pysy unessa”.