Peter von Bagh

Kuva: Kai Ekholm

 

Peter von Bagh, elokuvahistorioitsija ja toimittaja (29.8.1943‐17.9.2014)

Elokuvakriitikko ja historioitsija, elokuvaohjaaja ja ohjelmistonsuunnittelija, festivaalijohtaja, päätoimittaja, kirjailija , kirjankustantaja. Radiossa hän toimitti Elämää suuremmat elokuvat – ohjelmaa sekä televisiossa useita palkittuja sarjoja ja ohjelmia. Yliopistossa hän toimi elokuva‐ ja teatteritaiteen professorina. Vuonna 2013 käynnissä oli hanke, jossa tarvitsisin terävää kynää, monialaista populaarikulttuurin ymmärrystä, uskottavuutta opetusministerötä varten sekä rakkautta musiikkiin. Sain kuin sainkin kerättyä rohkeutta,(koska en pidä kieltävistä vastauksista) ja soitettua Peter von Baghille ja sovittua tapaamisen. Minusta on jännittävää miettiä etukäteen missä tapaamiset tapahtuisivat. Paikka on tärkeä osa prosessia ja antaa myös myöhemmin mahdollisuuden palata muistikuviin fyysisemmin, hajuineen ja makuineen. Peter von Bagh ehdotti tapaamistamme kahvila Ekbergille, joka nostatti fiilistä vielä entisestään.

Olin hyvissä ajoin vallannut pöydän ja kerroin tarjoilijalle tilaavani hetken kuluttua kunnes seurani saapuu. Hahmohan oli tuttu, joten tunnistamisessa ei ollut vaikeutta kun nousin vastaan ja esittelin itseni. Kätellessämme hän esittäytyi mutkattomasti Petteriksi, joka oli ollut allekirjoituksena jo aiemmissa kirjeenvaihdoissa. Petteri tilasi kahvin sekä voisilmäpullan ja minä menin samoilla eväillä. Olen toki ollut lukuisia kertoja Ekbergillä ja paakkelsit ovat vaihtuneet milloin mihinkin, mutta nykyään Ekberg on minulle voisilmäpullan makuinen ja tuoksuinen. Voi sitä puheen tulvaa sekä innostavaa ilmapiiriä. Juttumme poukkoilivat kevyestä musiikista oopperaan, kuvataiteisiin, muotoiluun, kadonneeseen Helsinkiin, Petterin lapsuuden Ouluun ja tietenkin elokuviin. Ensimmäisen kerran tapasin henkilön, joka eli ja hengitti kaikkea sitä mistä minä olin uneksinut ja päässyt raapaisemaan hiukan pintaa. Tällaista mentoria olisin tarvinnut, mutta olin liikkeellä liian myöhään. Kaikki se elitistisyys ja suorapuheisuus, josta nuorempaa Petteriä oli joskus syytelty, oli ainakin minun seurassani pois ja tilalla oli lämmin humoristi. Hänellä oli myös hieno läsnäolemisen taito. Vaikka koin aluksi olevani kisällinä mestarin hoteissa, niin hän sai sen tuntumaan hengenheimolaisuudelta.

Hanke jonka olin käynnistänyt, oli nyt jätetty opetusministeriöön esiteltäväksi ja se eteni omalla painollaan. Olimme päässeet hyvään dialogiin syksyn mittaan ja nyt Petteri pyysi puolestaan minulta ajatuksia omaan projektiinsa. Olin imarreltu ja lupasin pistää mietintämyssyn päähäni. Petteri osasi vetää oikeista naruista kun vastasi minulle: “Kiitos jo pelkästä ajatuksesta… Koska tiedän, että eräiden mietintämyssyn alla on enemmän kuin eräiden toisten…” Tämä sai minut ylittämään itseni ja jo seuraavana yönä lähetin Petterille aivomyrskyni tuotoksen. Vastaus tuli heti aamusta, joka alkoi; “Loistavaa, kuten odotin…”

Joulukuussa 2013 hankkeeni, johon sain apua Petteriltä, meni onnistuneesti maaliin. Vielä kevään ja kesän 2014 aikana hän kertoi puhelimessa useista projekteista mitä hänellä oli työn alla. Samanaikaisesti oli työpöydällä kuulema noin kuudesta seitsemään projektia. Jos jossakin hankkeessa intohimo hiipui, niin hän siirsi sen hetkeksi syrjään ja jatkoi sitä missä tuli roihusi. ”Aivan ilmeisesti kuulun niihin jotka kuolevat saappaat jalassa, mitään muuta en osaa edes tehdä kuin töitäni.” Ja niin Petteri tekikin, loppuun asti.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä:
search previous next tag category expand menu location phone mail time cart zoom edit close